test

Suomessa on ollut varsin suljetut verkkokauppamarkkinat tähän asti. Oma erityinen kielialueemme on rajannut meidät pois isojen toimijoiden, kuten Amazonin ja eBayn kartalta. Toki osa asiakkaista on jo ostanut tuotteita muualta maailmasta, mutta isolle osalle tämä on ollut vielä liian eksoottista ja ostopäätös on kääntynyt suomalaisen verkkokaupan hyväksi helppouden ja luotettavuuden takia. On ajateltu, että silloin on parempi mahdollisuus oikeasti saada tuote ja mahdollisen reklamaation saa toteuttaa omalla kielellään.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa, kun ja jos Amazon tulee Suomen markkinoille. Kevään aikana useatkin lehtiotsikot ovat kysyneet, pitääkö Amazonin tuloa pelätä. Tuhoaako se suomalaisen verkkokaupan ja siirtyykö kaikki ostaminen Suomessa nyt isojen pelureiden käsiin? Tämä on minusta erittäin lyhytnäköistä ja turhan lietsovaa ajattelua. Ei verkkokaupassa nytkään pärjää, jos ainoa ajatus on halu myydä verkossa. Se mitä myyt, miten myyt ja miksi myyt ovat nytkin koko homman juju.

Minulta kysytään aina välillä, mitä maksaa, jos haluaisin perustaa verkkokaupan. Silloin ensimmäinen vastakysymykseni on: miksi haluat sen perustaa? Varsinkin silloin, kun henkilöllä ei ole selkeää brändiä tai tuotetta jo olemassa. Verkkokaupan alkutaipaleella oli mahdollista myydä netissä ihan netissä myymisen ilosta ja syntyi jopa menestystarinoita. Mutta tätä markkinaa ei oikeastaan enää ole, vaan verkkokauppa on asiantuntija- ja osaamiskauppaa samaan tapaan kuin kivijalkakauppa. Jos nyt haluat menestyä verkkokauppiaana, sinulla pitää olla ensin palo johonkin asiaan: Tuote, josta on muille hyötyä ja jota muut haluavat ostaa, sekä kyky luoda tarina sen ympärille. Silloin voit rakentaa verkkokaupan, joka luo asiakaskokemuksen ja tuottaa lisäarvoa. Silloin sinun ei tarvitse pelätä massakauppoja, jotka veisivät asiakkaasi, koska he eivät ole se tähden koskaan kauppaasi tulleetkaan.

Näistä oman segmenttinsä, oman juttunsa löytäneistä yrityksistä on meillä Oscarilla monta hienoa esimerkkiä. Eumer.fi on syntynyt kahden veljeksen halusta kalastaa. Heillä on sosiaalisen median yhteisö, joka tukee ja tuottaa liiketoimintaa. Heidän verkkokauppansa mahdollistaa tuotteiden myymisen tuolle yhteisölle ja jälleenmyyjille maailmanlaajuisesti. Samoin Lankamaailma, jossa tuotteiden tuntemus ja asiakkaalle tuotettu lisäarvo esim. neulontaohjeiden kautta toimii samalla myynninedistämisenä.

Hyvä konsepti ja palo toimivat verkkokaupan moottorina. Silloin isotkaan ns. kaikkea kaikille myyvät kaupat eivät horjuta omaa tekemistä. Kuluttamisen trendit ja markkinointi ovat muuttumassa entistä enemmän sosiaalisen median, blogiyhteisöjen ja digitaalisen markkinoinnin vetämiksi. Tässä muutoksessa on hienoa olla mukana ja auttaa asiakkaita turhien pelkojen sijasta toteuttamaan verkkoyhteisöjä, joilla luodaan liiketoimintaa.

Iso viidakko on ja pysyy, mutta sydämellä tehtyä liiketoimintaa ja asiakaskokemusta ei voita mikään.